Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ilomantsin seurakuntatalo
Gospeleita ja bluegrass-musiikkia
Jussi Syren And The Groundbreakers on yli neljännesvuosisadan levittänyt bluegrass-musiikin sanomaa paitsi koti-Suomessa, myös ulkomailla. Yhtye on konsertoinut yhdeksässä USA:n osavaltiossa ja kuudessa Euroopan maassa. Vuonna 2020 yhtye valittiin alan suurimpaan tapahtumaan IBMA World of Bluegrassiin Pohjois-Carolinaan Yhdysvaltoihin. Muutama vuosi sitten bändi teki levytys-yhteistyötä Grammy-voittajan ja huippuviulistin Michael Clevelandin kanssa. Groundbreakers on julkaissut kaksitoista albumia, joista viimeisin "Bluegrass Christmas", valittiin vuoden 2020 joululevyksi Suomlen paikallisradiotoimittajien toimesta. Suomalaisille yhtye on tuttu "Itse Valtiaiden" tunnusmusiikista, joka toi akustisen bluegrass-soundin joka kotiin lauantai-iltaisin.
Hengellinen musiikki kuuluu olennaisena osana bluegrassiin ja yhtye tekeekin suuren osan esiintymisistään kirkoissa. Ohjelmisto koostuu osin omista kappaleista ja mukaan on ripoteltu gospel-klassikoita, sekä a cappella-laulua. Kokoonpanao:Jussi Syren: mandoliini ja laulu
Tauri Oksala: banjo ja laulu J.P. Putkonen: kitara ja laulu Tero Mäenpää: kontrabasso ja lauluKonserttiin on vapaa pääsy. Ohjelmamaksu on 15 euroa.
Yhteen kotisivu Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä