Tapani Nuutisen gospelpassio "Katso, ihminen"

la 2.11. kello 16.00 - kello 17.15

Tapani Nuutisen gospelpassio Ilomantsin evankelis-luterilainen kirkko

Gospelmusiikin keinoin kerrottu pelastushistoria. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.

Gospelpassion ”Katso, ihminen”  on säveltänyt ja Raamatun pohjalta sanoittanut joensuulainen muusikko, Pielisensuun seurakunnan entinen kirkkoherra Tapani Nuutinen. Sovituksesta vastaa Pekka Varonen.

Passio on sävellysmuoto, jossa kuvataan Jeesuksen kärsimyksiä jonkin evankelistan mukaan. "Katso, ihminen" -gospelpassio poikkeaa perinteisistä passioista siinä, että se kuvaa pelastushistoriaa aina luomisesta lähtien ja sisältää Raamatun aiheita sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista.  
- Pääpaino on toki kärsimyshistorian vaiheissa. Tämä passio ei kuitenkaan pääty Jeesuksen kärsimykseen vaan pääsiäisaamuun, kertoo Tapani Nuutinen.

"Katso, ihminen” on tarina Jumalan ja ihmisen yhteisestä tiestä. Se on kertomus Jumalan ihmiseksi tulemisesta Jeesuksessa, ja hänen kärsimystiestään ihmisen tähden.
- Samalla teos on kertomus ihmisen tiestä ja siitä, mitä on olla ihminen, sanoo Nuutinen.

Passion solisteina laulavat Tapani Nuutinen, Katriina Nuutinen, Matti Turunen, Mikko Juntunen, Heidi Toivanen ja Tellervo Paavilainen. Mukana ovat Joensuun seurakuntien kuoroista Tikva, Tiuku, Mosaiikki, Musajuttu ja Noljakka Gospel sekä Olli Hirvikangas ja soitinyhtye. Konsertin johtaa Pekka Varonen.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 euroa (sisältää mm. yhteislaulujen sanat).