Avioliiton esteiden tutkinta
Ennen avioliittoon vihkimistä esteet tutkitaan. Avioliiton esteen tutkitaan kirkkoherranvirastossa, jonne vihkipari yhdessä tulevat ja täyttävät tutkintapyyntölomakkeen . Avioliiton esteiden tutkintalomakkeella avioliittoon aikovien on allekirjoitettava vakuutus siitä, että aiotulle avioliitolle ei ole estettä. Tutkintapyyntölomakkeen voi tulostaa ja täyttää jo valmiiksi kotona ja tuoda kirkkoherranvirastoon.
Avioliiton esteiden tutkinta on hyvä pyytää hyvissä ajoin, sillä todistusta ei voi luovuttaa aikaisemmin kuin seitsemäntenä päivänä siitä, kun tutkintapyyntö jätettiin. Tavallisimmin avioliiton esteitä pyydetään noin 1-2 kuukautta ennen vihkimistä.
Kun avioliiton esteiden tutkija on todennut, että aiotulle avioliitolle ei ole esteitä, avioliittoon aikoville annetaan tästä todistus. Todistus on voimassa neljä kuukautta. Mikäli vihkimisen toimittaa meidän oman seurakunnan pappi, voidaan vihkipaperia säilyttää myös vihkipäivään saakka kirkkoherranvirastossa.


